kuolema kaikuu kolkoissa halleissa
mädäntyneiden ruumiiden saastuneet sielut
vaeltaa ikuista ympyräänsä, elämäänsä
temppeleissä näissä, joiden alla ei puhdas maa lepää
keihästetyn ruumiin kahlitut raajat
merkkinä uskostanne
ristille naulitun "vapahtajanne" veri
merkkinä vapaista mielistä
taivaan mustat pilvet peittävät valon
kasvit surkastuvat, kuihtuu
vettä ei sada, puut eivät hengitä
vain verenne maaperän kastaa
veistos lihasta mätänee
karheus tuon hajun
korpit opastaa saastan luokse
lintujen nokkima kristuksen ruumis
pala palalta se vähenee
sielu sen helvetissä kävelee
piinaava vajaus urheudesta
katku kärsivä valkeudesta
veri on viiniä sakeampaa
raiskattu lapsi pappiansa inhoaa
turmeleva tuska viiltää sisimpään
kuin puulta poistaisi juuret
kuolemassa on kivun loppu
tämä on kuoleva ihmisrotu
täällä en tahdo enää olla
halajan valtakuntaan mahtavaan
kivun ja tuskan sanelemaan
syvimpään mahdolliseen tuonelaan
riistän henkeni, kiellän uskosi
tuhoan jumalasi, kiroan vapahtajasi
raiskaan pappisi, tapan itseni |
