vaistot tukehtuu, tunto lakkaa
veri sammuu, liekki ei enää hehku
sääli on valtava sana
siihen hukkuu moni varsa
mustankalpea, sairas ihminen
jänteet repeää ja luut murtuu
silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu
yksinäisenä tämä sairas nukkuu
vesi puhdistanee paitsi tätä miestä
tämä mies ei kaihda edes seivästä
kituen haaskalle syöttää
itsensä, perheensä ja kaulansa syöttää
veri on tummaa se maatuu maassa
ei tälle sairaalle löydy paikkaa taivaassa
mustankalpea, sairas ihminen
jänteet repeää ja luut murtuu
silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu
yksinäisenä tämä sairas nukkuu
nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu
ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu
kirouksena pahimpana, aina elämänsä
uudelleen elämään joutuu
ei usko auta vuoteella sairaana syntynyttä
ei koskaan löydä onnea, eikä tietä
tuskan sanelemana tämän miehen elämä kulkee
yksinäisyys kalman syleilyyn sulkee
riistää henkensä, ei vapautta missään
ei vapautta missään
ei missään
mustankalpea, sairas ihminen
jänteet repeää ja luut murtuu
silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu
yksinäisenä tämä sairas nukkuu
nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu
ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu
kirouksena pahimpana, aina elämänsä
uudelleen elämään joutuu
ei vapautta missään
ei vapautta missään
ei vapautta missään
ei vapautta missään |
